Meistä
Laura Mäntynen
Perustaja, HTM (erikoisjuristi), yrittäjyysmentori, työllisyyden ja positiivisen psykologian asiantuntija
Olen pohjakoulutukseltani erikoisjuristitutkinnon käynyt hallintotieteiden maisteri. Autan päätyökseni erityisesti naisia perustamaan sielukkaita asiantuntijayrityksiä Suomeen ja kehittämään heidän olemassaolevista yrityksistä entistäkin parempia ja menestyksekkäämpiä tuotteistamisen avulla.
Opinnoissa ja työelämässäni olen syventynyt kansainväliseen markkinointiin ja johtamiseen, psykologiaan, positiiviseen psykologiaan, NLP:hen sekä omien vahvuuksien tunnistamiseen ja tuotteistamiseen. Olen toiminut Suomen uralähettiläänä, ura- ja yrittäjyysvalmentajana omassa yrityksessäni sekä myös työllisyyskokeilua koskevan TEM:n hankkeen asiantuntijana Helsingin kaupungilla. Olen perustanut myös Otaniemen lukioon Suomen ainoan työelämä - ja ajattelutaitoihin perustuvan kurssin yhdessä Laura Maijalan kanssa parantamaan nuorten hyvinvointia. Olen kirjoittanut kolme omakustanteista työkirjaa itsetunnosta oman suunnan löytämisestä sekä asiantuntijuuden tuotteistamisesta yrittäjänä. Toimin lisäksi myös aktiivisena sosiaalisen median vaikuttajana @laurrenna -nimimerkin takana. Rakastan työni lisäksi uimista, lukemista, laadukasta viiniä, juustoja, boutique hotelleja sekä true crime -sarjoja.
Yrityksestä
Oman suunnan ja uran löytäminen muutti elämääni kokonaisvaltaisesti ja siksi haluan auttaa myös sinua löytämään suuntasi. Oman intohimon ja suunnan löytäminen masennuksen ja totaalisen uupumiseni jälkeen vaikutti ihmissuhteisiini, terveyteeni, itsetuntooni ja elämän merkityksellisyyden kokemiseen niin mielettömällä tavalla, että haluan auttaa nyt kaikella kokemuksellani ja tietämykselläni myös muita kokemaan tämän saman elämää mullistavan muutoksen.